Pimeää, synkkää, masentavaa....

Juuri sitä se on ollut muutamat kuluneet kuukaudet... Jos aivan tarkkoja ollaan, niin onhan niitä ehtinyt vierähtää nelisen kappaletta. Ongelmilla on tapana tuppaa kasaantua ja niin tämänkin projektin osalta. Ongelmia on ollut kunnan päätösprosessin kanssa. Joka on pitkä kuin nälkävuosi!

Poikkeamispäätöstä lykättiin ja lykättiin, pyydettiin lisäselvityksiä selvityksien perään ja niin ne aikataulut venyivät ja kaatuivat. Olemassa oleva tie todettiin erittäin vaaralliseksi, onhan se ollut olemassa 40-luvulta lähtien, joten hyvähän sitä on nyt lähteä tilannetta korjaamaan. Samaan syssyyn ELY-keskus totesi naapurille vievän tien käyttökieltoon. Mielenkiintoista nähdä tuleeko kunta noudattamaan tuota kieltoa, kun on kuitenkin velvollinen huolehtimaan useamman kerran viikossa sokealle ja kuurolle vanhukselle puhtaat vaatteet ja lämpimän ruuan. Yksi ongelmista oli myös naapureiden kuuleminen, kaikkia naapureita emme pystyneet tavoittanaan, joten tehtävä jäi kunnalle. Kuinkas ollakkaan homma tuli bumerangina takaisin meidän hoidettavaksemme, sillä kiinteistön omistaja ei ole valtion tiedossa. On siis mahdollista kadota Suomen kaltaisessa poliisivaltiossa, erikoista sanon minä. Onneksi kuitenkin vanhanaikainen tapa hyväksytään, joten kyltti pystyyn ja määräajan umpeutumista odottamaan.

Tontilla kirjallisesti suoritettu kuuleminen ajaa myös asian.

Vastoinkäymisistä johtuen talon toimitusaikaa siirrettiin pariin kertaan ja lopputuloksena toimitus muutettiin kokonaan seuraavalle vuodelle. Masennus valtasi rakennusprojektin ja hanskat laitettiin vastoin tahtoa naulaan. Hommat jätettiin odottamaan seuraavaa vuotta. Talvi oli tulossa.

Paperibyrogratiaa parhaimmillaan, hakemus muutaman liitteen kera.

Kuinkas sitten kävikään. Rakennuslupa saatin ehdollisena, mikäli poikkeamispäätös saadaan läpi on lupa rakentaa. Valoa siis tunnelin päässä oli havaittavissa, vaikka aikataulut olivatkin tässä vaiheessa venyneet lupien osalta puolellatoista kuukaudella. Muutamat mustat mielikuvat ehtivät jo lupakäsittelyn aikana pyöriä mielessä, että mitä jos tontille ei saisikaan rakentaa, mitäs sitten tehtäisiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, onneksi. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin liian myöhään, marraskuun alussa oli turha käynnistää urakkaa uudestaan.

Tontilla ei ole tehty mitään sitten talon purkamisen, ellei varaston siivoamista lasketa. Tosin itse pidän sitäkin merkittävänä, sillä hommia on huomattavasti helpompi jatkaa kun tavarat eivät ole pitkin poikin lääniä.

Asiat järjestyksessä, ainakin työvälineiden osalta.

Joulukuu tuli ja joulu meni, nyt eletään vuoden vaihdetta. Lunta ja pakkasta ei missään! Eli projektin pysäyttäminen oli turhaa. Turhaa on kuitenkin jossitella jälkikäteen, jos hommia olisi lähdetty viemään riskillä eteen päin voisi oystyttäminen olla hyvin lähellä. Niin ei kuitenkaan ole. Näissä hommissa selvästi mikään ei ole täysin varmaa. Varmempaa rakentamisesta tekisi se, että kohde ei sijaitsisi pohjavesialueella, joka tuo omat haasteensa. Näillä kuitenkin mennään, joten turha jossitella ja valittaa.

Nyt kuitenkin hommia on lähdetty viemään eteen päin. Uudenvuoden jälkeen torstaina menen neljän kuukauden tauon jälkeen käymään kunnassa. Käyn vahvistamassa rakennusluvan lainvoimakseksi ja sopimassa aloituskokouksen ajankohdan, ehkä jo viikolle 2. Tontille on myös tilattu rakennuksen maastoonmerkintä, eli hommat on käynnistetty jälleen. Nyt haasteena on löytää KVV- ja IV-vastaava ja aloittaa perustuskaivuiden suunnittelu. Perustukset nousee tontille ennen kevättä ja se on nyt päätetty! Niskasta kiinni ja lopetetaan se uneksinta, hommat ei selvästikkään hoidu ilman, että niiden eteen tehdään töitä.