keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Puoliväli


 Talotehtaan osuus asennuksesta on nyt ohi. Talo luovutettiin ja vastaavarakennusmestari tarkisti, että kaikki jäykistykset on tehty asianmukaisesti ja muutenkin asennus on suoritettu oikein. Muutama kipsilevy oli asennuksen aikana rikkoutunut, mutta asentajat korvasivat aiheutuneet vauriot tekemällä meidän työtämme helpottavan heille kuulumattoman urakan hyvitykseksi.

Vastaavarakennusmestari kirjoitti myös toisen valmiusastetodistuksen. Nyt kasassa on 58% eli prosenttien puolesta yli puolenvälin mennään, ei uskoisi. Eihän meillä ole kuin ulkoseinät ja katto! Nyt vasta alkaa hahmottamaan, kuinka paljon talosta jää todellisuudessa piiloon. Työvaiheita mitä ei näe, eikä niistä syntyviä kustannuksia tai niihin kuluvaa aikaa osaa käsittää ennen kuin on itse kokenut. Edellinen todistus on kirjattu 18.2, jolloin prosentteja oli kasassa vasta 16. Joten hyvä nousu ottaen huomioon että,  rahanmeno on lisääntynyt huomattavasti. Tuntuu että laskujen numeroiden määrä vain kasvaa ja kahden tonnin kuluerät ovat arkipäivää. Täytyy kuitenkin pyrkiä pitämään homma kasassa, jotta ei turhia kuluja enään syntyisi ja rahat riittäisivät projektin loppuun saakka. Katsotaan mitä pankissa sanotaan, kun uusin valmiusastetodistus toimitetaan luotonmyötäjälle.

OT2-asennus näyttää valmiina tältä.

Kattoturvatuotteet ja reunapellit sisältyvät OT2-asennukseen, mutta räystäskourut tulee asentaa itse.

Ulkoverhous asennettu soveltuvin osin, paljon jää siis myös itse kiinnitettäväksi.

Nyt alkavat varsinaisesti meidän hommat. Ulkoverhous on tarkoitus kiinnittää seuraavaksi, tehokkaampi kompressorikin tuli hankittua tänään. Vappu kuluu siis vauhdikkaasti työntouhussa tontilla.

LVI-urakoinnin pitäisi aloittaa myös oma urakkansa, jotta styroksin ja raudoitusten tekemiseen päästään mahdollisimman nopeasti ja pääsisimme tilaamaan lattiavalua. Perjantaille on sovittu routaeristekuorma ja raudat, joten kiirettä alkaa putkituksien kanssa tulemaan, sillä hommat eivät edes alkaneet. Mikäli urakoija ei huomenna aloita, täytynee soitella mikä kestää. Myös lattiavalun tekijää odotellaan katsomaan työmaata ja laskemaan tarkempaa tarjousta työlleen.

Jätevesiputkien urat valmiina tai ainakin puolessavälissä.

ToDo Listaa vappupäiväksi

Ulkoverkoilun kiinnittäminen tai ainakin työn aloitus
Ikkunoiden suojaus
Tuentapuiden irroittaminen soveltuvin osin

Talon ja tallin maalit hankittuna, kyllä S-bonusta taas ropisee tilille.


 Talo on toimitettu valmiiksi pohjamaalattuna, joten maalauksen suhteen ei ole kiire. Pystytyksen jälkeen talo voisi vuoden päivät olla sään armoilla, ennen kuin siitä olisi haittaa. Olen silti päättänyt suorittaa maalauksen pois heti alkuvaiheessa. Tällä hetkellä ei omasta työpanostuksestani ole suurtakaan hyötyä muissa töissä, joten hyödynnetään tämä aika sitten maalaushommissa.

Teollisesti pohjamaalattu puuverhous tulee Tikkurilan ohjeiden mukaan ensin pohjamaalata ns. pohja- ja välimaalilla Ultra Primerillä. Kyseinen maali hidastaa puusta tulevien värjäytymien muodostumista, jolloin pintamaali säilyy parempana pidempään. Lisäksi pintamaalin levittäminen on helpompaa kun pohja on ensin käsitelty Primer-maalilla. Pohjamaalin olen sävyttänyt saman väriseksi kuin pintamaaliksi valitun Pika-Tehon, koska näin säästän pintamaalin menekissä ja sävyeroja syntyy vähemmän.

Vasemmalaa sokkeliin valittu väri ja oikealla seiniin valittu sävy.

Erilaisia talomaaleja on saatavilla pilvinpimein. Kuluttajan kannalta on loputon suo valita mieluisin. Rautakaupassa myyjätkään eivät tuntuneet osaavan kertoa tarkkoja eroavaisuuksia ja perustella miksi jokin maali olisi parempi kuin toinen. Tästä johtuen tein valinnan itsenäisesti, tukea päätökselle hain rakentajien kokemuksista ja Tikkurilan sivuilta löytyvällä maalivalitsimella. Luonnollisesti maalit ostin sieltä mistä ne edullisimmin sain, tällä kertaa Prismasta. Kätevää, että nykyisin, voin ostaa maalit ja maidon samasta kaupasta! Toimii silloin kun tietää mitä on ostamassa ja asiakaspalvelijan rakentamiseen liittyvällä ammattitaidolla ei ole merkitystä.

On kuultavia ja peittäviä. On öljypohjaisia ja vesiliukoisia unohtamatta erilaisia kiiltoasteita. Omaan valintaani vaikutti eniten hinta-laatu-suhde sekä tuotteen työstötapa (vesiohenteinen). Pika-teho on Suomen myydyimpiä talomaaleja, joten täysin susi se ei voi olla. Lisäksi itselleni on aivan sama millainen kiiltoaste maalissa on, joten turhaan maksan helmenhohtoisesta maalista tuplahintaa kun kyseisellä ominaisuudella ei minulle ole minkäänlaista merkitystä. Aika näyttää kuinka tyytyväinen voin maaliin olla. Kestääkö maali seinissä ja tuleeko lopputuloksesta siisti ja tasainen. Haalistuuko se auringossa?

Noudatan ulkomaalauksen kohdalla kaikkia ohjeita sanatarkasti, jotta maalipinta olisi mahdollisimman pitkäikäinen. On tyhmää lähteä oikomaan työvaiheita, jos maalin kestävyys sen seurauksena lyhenisi. Mielummin muutama satalappunen lisää, jotta kaikki työvaiheet tulee tehtyä. Talomaalit eivät ole mitään edukkaita enkä usko, että työkään täysin lauleskellen sujuu! Tehdään kerralla hyvä, niin ei tarvitse muutaman vuoden päästä olla uudestaan maalaamassa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Harjakaisten jälkeistä elämää

Ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen hommat hidastuneet huomattavati. Urakointi ei valmistunut sovitulla aikataululla vaan tuntui venyvän venymistään. Pystytyksestä vastannut porukka ei tuntununut toimivan tehokkaasti eikä töitä tehty kaikkina arkipäivinä. Pystytyksen jälkeinen viikko tuntui menevän ihmetellessä, että miten voi urakan loppuun vieminen kestää näin kauan. Harkitsin jopa yhteydenottoa talotehtaaseen ja palautteen antamista, mutta sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Kolmannella viikolla alkoi asiat edistymään ja talon kattotiiletkin alkoi löytää paikkansa. 

Harjakaisten jälkeen alkoi aluskatteen, poikkittaistukien ja katosten asennus.

Kattotiilikuorma saapui erillistoimituksena, muutama kivi kiinnitettäväksi.

Katto ei valmistunut pääsiäiseksi, vaikka aluksi siitä oli puhetta. Onneksi kelit olivat poutaisia, kerrankin näin.


LVI-linjojen hahmottelua.
Urakka-asenne kohdallaan.

Vartiointipalvelu Nemi & Usva.

Kaksi kulunutta viikkoa on kulunut seuraavia vaiheita valmistellen ja tonttia siistien. Yllättävän paljon roskaa syntyy pystytysvaiheessa, joten jatkuvasti saa olla keräämässä rojua ympäri tonttia.

Sokkelin ylitasoitus ja silikonipohjusteen levityskin on saatu päivätyön ohessa hoidettua, joten maalia saadaan pian pintaan ja jotain valmiiksi.

Talon sisällä tulisi saada kaivettua viikonlopun aikana jäteputkille urat. Olemme vihdoin löytäneet LVI-urakoitsijan, muutaman vastoinkäymisen jälkeen. Työt alkavatkin LVI-asennuksien osalta ensi viikolla ja valutöiden valmisteluun päästään näillänäkymin muutaman viikon kuluessa. Toiveajattelua ehkäpä...

Maanantaina 28.4 pitäisi talon olla luovutuskunnossa, joten kohta päästään keskittymään täysillä omaan tekemiseen ja projektin eteenpäin viemiseen. Kyllä tästä vielä koti saadaan!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen pystytyspäivä kuvina


 
Nosturiauton saavuttua paikalle alkoi purkaminen.

Talorekat olivat tontilla hyvissä ajoin ennen 7.


Astetta haastavampi 3D-palapeli. Talo elementteinä ja talli metritavarana.


Ensimmäinen elementti löysi lopulta oikean paikkansa.

Pala palalta alkaa seinälinja hahmottua.

 


Talon molemmat päädyt koostuvat yhdestä elementistä.


Kaikki seinäelementit oli pystyssä puolenpäivän aikoihin.

Lounastauon jälkeen hommat jatkuivat katon parissa.







Maisema ei vielä muovien kakaa erotu ja vanha saunarakennuskin pahasti peittämässä näkymää.

Pääoveen tehdyt muutokset miellyttävät edelleen.

Noona yllätti, hetki tosin menee, että päästään kilistelemään.



Hommat jatkuu seuraavana päivänä aluskatteen asennuksella sekä katosten kasaamisella.








perjantai 4. huhtikuuta 2014

Unettomia öitä ja tuhottamasti tekemistä

Talotoimitus lähestyy. Fiksuna tullut buukattua koko viikonloppu taas yövuoroa, joten eipä ainakaan ehdi keräämään voimia, kerätään sitten rahaa! Muutamia välttämättömiä hankintoja on myös tehtävä ennen kuin hommat voidaan pystytyksen osalta aloittaa. Pilarikengät tulisi vielä hankkia ja kiinnittää, sekä tuleville tarvikkeille koota lavoista laskupaikka.

Eipä puuhommatkaan ole päässeet alkua pidemmälle...


 Kamalasti on tapahtunut ja kamalasti on vielä tapahtumatta. Ensi keskiviikkona alkaa talon pystytys ja tarviketoimitukset. Pääsiäisen pyhät istuvat juuri sopivasti, joten muutamia palkallisia vapaapäiviäkin voi kuluttaa rakennustyömaalla. Vaikea kuvailla tuntemuksia. Jännittyneet ja odottavaiset, samalla myös epävarmat, koska ei yhtään tiedä mitä on tulossa.


Ei huono ennuste toimitusviikolle.

Talvi tuntuu taittuneen. Yö pakkasia on vielä, mutta keli on ollut jo useamman viikon loistava. Lattiavalua, ei silti ole päästy tekemään, koska lämpötilaa ei perustuksissa saada pidettyä +10 asteessa. Odotetaan siis siihen asti, että seinät ja katto saadaan valmiiksi. Muutamia tarjouksia on jo olemassa ja kohta täytyisi tehdä päätös mikä otetaan vastaan. Suunnitelmissa on saada lattiavalut käyntiin viikolla 17. Katsotaan kuinka paljon tämä suunnitelma tulee venymään.

Muutamia hankintoja on myös tullut tehtyä reippaasti etukäteen, koska saatu tarjous on ollut sellainen josta ei voinut kieltäytyä. Kylpyhuoneen lattiakaivojärjestelmäksi valikoitui unidrain, joka toiminnallisuutensa lisäksi toimii sisustuksellisena elementtinä. Hinnat ovat vuosien takaisista tulleet vähintäänkin puoleen väliin. Vieläkään edullisesta ratkaisusta ei ole kyse, mutta joihinkin voi onneksi panostaa ja tämä olkoon yksi niistä. Tulevassa kylpyhuoneessa lattiakaivoon on ainakin panostettu!



Toinen etukäteishankinta mikä tehtiin samalla kertaa on kurasyöppö. Toivon mukaan se tulee helpottamaan arkea koiraperheen elämässä. Toiminnallisuus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joka otetaan huomioon sisustusratkaisuita tehtäessä. Kylpyhuoneen ja saniteettitilojen tyylit alkaa olla valmiina, osa lattialaatoistakin jo löytynyt. Parempi suunnitella etukäteen, niin ei tule tehtyä hätäisiä ratkaisuja.
 
 Erilaisia hankintoja tulee koko ajan tehtyä sitä mukaan kun hinnaltaan sopivia tulee vastaan. Viikottain tulee kierrettyä useampia rautakauppoja uusien löytöjen toivossa. Muutamia loistavia säästöjä onkin juuri tämän vuoksi syntynyt, kun jaksaa kiertää. Erilaiset nettikaupat ovat myös palvelleet paremmin kuin loistavasti. Ne helpottavat hintavertailun tekemistä ja muutama tilauskin on ehditty tehdä. Vanha tuttavuus, missä ei ole tullut pitkään aikaan käytyä on TH Market, mutta nyt vahvasti uskon että asiointikerrat tulevat nousemaan potenssiin. Tällä viikolla käyntikertoja tullut jo kolme. Säästö se on pieninkin säästö, tosin nyt puhutaan tuhansista euroista.