tiistai 4. elokuuta 2015

Huomio harmaaseen huoneeseen



Makuhuoneen laminaatin ponttimekanismi asennuksen kannalta oli tähän astisista toimivin.


Lankkulaminaatilla valmista pintaa syntyy todella nopeasti.


Laminaatin leikkaaminen ei onnitunut perinteisellä leikkurilla ison koonsa takia, joten sähkösaha jouduttiin ottamaan avuksi.


Asennettujen lattiamateriaalien vertailua, päällimmäisenä MH1, keskellä OH ja MH2 ja alimmaisena eteisen lattia.

Makuuhuoneen lattia on saanut laminaatin, joten kaikki talon lattiiapinnat ovat viimeistelytöitä eli listoja lukuunottamatta valmiit. Listaralli on tarkoitus aloittaa talon helpoimmista huoneista eli WC:stä ja päämakuuhuoneesta. Saa nähdä mihin asti asennusintoa isännällä riittää. Nyt ei kyllä pitäisi jäädä listojen asennus huonosta sahasta kiinni, kun enää ei tarvitse perinteisen "jiirilaatikon" kanssa tuskailla vaan apuna on kunnollinen saha.

Tulevana viikonloppuna vietetään kylläkin listavapaata, koska tarkoituksena on piipahtaa Vantaan Asuntomessuilla. Suurempia ideoita ei tarvitse talon suhteen löytää, sillä sävelet tässä vaiheessa on aikalailla selvillä. Eihän sitä koskan kuitenkaan tiedä, jos jotain toteuttamiskelpoista ideaa tulee vastaan, joten avoimin mielin. Suurin tarkkailun kohde messuilla tulee olemaan kiinteistöjen pihat, sillä oma pihasuunnittelu on täysin auki. Viikonloppuna onkin loistava tilaisuus etsiskellä pihavinkkejä Vantaalta.

Keittiöön vedet saatiin vihdoin kytkettyä ja sen myötä myös astianpesukone, enää ei tarvitse evästää kertakäyttöastioista!


WC:n vesikytkennät vielä vaiheessa, mutta eiköhän tämäkin kuluvan viikon aikana valmistu.