tiistai 4. elokuuta 2015

Huomio harmaaseen huoneeseen



Makuhuoneen laminaatin ponttimekanismi asennuksen kannalta oli tähän astisista toimivin.


Lankkulaminaatilla valmista pintaa syntyy todella nopeasti.


Laminaatin leikkaaminen ei onnitunut perinteisellä leikkurilla ison koonsa takia, joten sähkösaha jouduttiin ottamaan avuksi.


Asennettujen lattiamateriaalien vertailua, päällimmäisenä MH1, keskellä OH ja MH2 ja alimmaisena eteisen lattia.

Makuuhuoneen lattia on saanut laminaatin, joten kaikki talon lattiiapinnat ovat viimeistelytöitä eli listoja lukuunottamatta valmiit. Listaralli on tarkoitus aloittaa talon helpoimmista huoneista eli WC:stä ja päämakuuhuoneesta. Saa nähdä mihin asti asennusintoa isännällä riittää. Nyt ei kyllä pitäisi jäädä listojen asennus huonosta sahasta kiinni, kun enää ei tarvitse perinteisen "jiirilaatikon" kanssa tuskailla vaan apuna on kunnollinen saha.

Tulevana viikonloppuna vietetään kylläkin listavapaata, koska tarkoituksena on piipahtaa Vantaan Asuntomessuilla. Suurempia ideoita ei tarvitse talon suhteen löytää, sillä sävelet tässä vaiheessa on aikalailla selvillä. Eihän sitä koskan kuitenkaan tiedä, jos jotain toteuttamiskelpoista ideaa tulee vastaan, joten avoimin mielin. Suurin tarkkailun kohde messuilla tulee olemaan kiinteistöjen pihat, sillä oma pihasuunnittelu on täysin auki. Viikonloppuna onkin loistava tilaisuus etsiskellä pihavinkkejä Vantaalta.

Keittiöön vedet saatiin vihdoin kytkettyä ja sen myötä myös astianpesukone, enää ei tarvitse evästää kertakäyttöastioista!


WC:n vesikytkennät vielä vaiheessa, mutta eiköhän tämäkin kuluvan viikon aikana valmistu.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hidasta hiljaiseloa

Olohuoneen ja keittiön seiniin on valittu raidalliset tapetit. Jotta taas tehtäisiin, jotain erilaista ja mielenkiintoista päätettiin tapetti asentaa poikittain. Näin ollen myös raidat kulkevat vaakatasossa. Tällä kertaa väreiksi valikoitui musta ja valkoinen, valitettavasti Raschin catwalk-tapeteissa harmata ei ollut valittavissa. Tosi valitut värit sopivat tyylillisesti hyvin keittiön mustavalko-teemaan ja olohuoneessa hohtava valkoinen tapetti korostaa huoneen avaruutta.







Takan taustaseinä käsiteltiin Tikkurilan Stardust-efektimaalilla. Kuivumisvaiheessa seinä oli hyvin erikoisen näköinen, mutta kuivuttuaan efekti näkyy vain valon siihen osuessa. Tähtipölyn kimmellys tuo seinään eloa ja kiinnostavan yksityiskohdan.


 Eteisen lattian kanssa tuli mietittyä pitkään laitetaanko laattat, laminaatti vai Weber floor Casa. Värimaailma oli selvillä, harmaata tai jotain tummahkoa. Päätös kallistui lopulta Casa floor-lattiapinnoitteeseen. Eteisen alueella on useita kulmia, joten valettava lattiapinta olisi helpoin toteuttaa kyseisessä tilassa ja tähän astiset kokemukset pinnoitteesta olivat hyviä.





Isomman WC:n ja takan eteen valittiin vaalean harmaa Casa Floor, mutta eteiseen haluttiin vähän ryhdikkäämpi ja tummempi väri. Vaihtoehdoiksi jäi antrasiitti ja harmaa. Harmaa tuntui värinä toimivan paremmin kyseisessä tilassa, joten siihen päädyttiin. Edellisestä lattiapinnoituksesta oli jäänyt yli lattian käsittelyaineita, joten  ne voitiin hyödyntää eteisen lattiassa. Kaikki tarvikkeet
hyväksikäyttäen, säästö se pieninkin on!



Keittiön takaseinässä oleva tapetti tuntui kaipaavan jotain rinnalleen, huone kaipasi lisää ryhdikkyyttä. Kalpeat sivuseinät näyttivät orvoilta, mutta sävytetyllä maalilla maalaaminen tuntui tunkaselta rarkaisulta. Jostain mieleen huolahti idea jatkaa raitoja Tikkurilan Tunto-maalilla. 

Alkuperäisen idean mukaan oli tarkoitus maalata molemmat seinät samanlaisiksi, mutta päädyimme tekemään toisesta hieman kevyemmän jatkamalla tapetissa olevia hopeita raitoja. Raidat saatiin aikaan rajaamalla halutun paiksuiset kaistat maalarinteipillä, jonka jälkeen teipin väliin jäänyt alue käsiteltiin halutun sävyseksi. 



Raidoitus keittiön seinissä toimii! Huone sai ryhdikkäämmän ilmeen. Pienehköllä vaivalla näyttävää jälkeä. Jotta raidat eivät jäisi siihen jatkuu ns. raitateema myös päämakuhuoneen puolella. Värimaailmaltaan huone kuitenkin edustaa tuttua ja turvallista harmaata.








Keskikesän juhlaakin on jo ehdittu juhlimaan. Illat alkava pikku hiljaa pimentymään. Koti valmistuu hitain askelin, tuntuu, että joka paikassa on jotain viimeisteltävää, mikä vaikeuttaa toimeen tarttumista. Pitäisi jokaiselle vapaalle viikonlopulle, ottaa jokin selvä työmaa ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen. Ehkä se auttaisi asioiden loppuun saattamista kun lopettaisi useamman asian samaan aikaan nysväämisen. Näin alkuun on hyvä ainakin listata asioita, jotka pitäisi hoitaa. Viikolla kun tuntuu täällä valtion harmaassa olevan luppoaikaa, niin käytetään se nyt suunnitteluun ja viikonloput rakentamiseen.

To Do-Lista loppuvuodeksi:

* Putkitöiden loppuun saattaminen, keittiön, khh:n, WC sekä ulkovesien kytkennät
* Master Bedroomin rakentaminen loppuun
* Eteisen tehostemaalaus (?)
* Lasihyllyn kiinnitys ja kuituvalojen saumaus
* Allaskaapin hyllyn kavennus
* Saunan lauteiden suunnittelu ja rakentaminen
* Olohuoneen valaistuksen viimeistely
* Listat (jalka&katto) --> yksi huone kerraallaan MH1, HM2, Eteinen, WC, WC2, KPH & Sauna,          KHH, OH & K
* Keittiön baaritason rakennus ?
* Pihavajan viimeistely
* Ulkovalojen viimeistely + puuttuvat vuorilaudat
* Pihan siivoaminen ennen talvea
* Antenni katolle
* Rakennusvalvonnasta autotallin rakentamiseen liittyvien asioiden selvitys

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ämpäreittäin lisää harmaata





Videolla homma näytti niin helpolta, joten pitihän sitä lähteä itse myös kokeilemaan. Betonilattiat ovat kauniita ja helppohoitoisia, joten miksi ei. Hinnaltaan Casa Design on melko hintavaa. Itse säkkitavaran lisäksi tarvitaan erilaisia pohjusteita ja lakkakomponentteja hyviä työvälineitä unohtamatta. 

Ensin lattia imuroitiin ja pyyhittiin, jonka jäljeen pintaan siveltiin weberin oma primer.

3,9l vettä, 2 minuutin vatkaus ja lattiamassa valmis levitettäväksi.

Kahdestaan tehdessä sai laittaa hihat tosissaan heilumaan, jotta tavara ei jähmettyisi lattiaan ennen aikojaan.

Valun päälle levitettiin Primer pinnansuoja-aineita varten.





24h kuluttua lattia on käyttökuntoinen, mutta täyden rasituksen se kestää noin viikon kuluttua. Tämän kokemuksen perusteella rohkenen sanoa, että myös päämakuuhuoneeseen tehdään Casa Design-lattia. Katsotaan mitkä on fiilikset muutaman kuukauden päästä kun lattiat pääsevät normaaliin rasitukseen, jospa meillä olisi silloin myös muut lattiapinnat valmiina.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tj 0

Joulu ja vuodenvaihde kului tehokkaasti tontilla touhuillen. Kyllähän sitä saatiin hommia eteen päin, hyvä niin. Tänään lähtö armeijan harmaisiin ja isännällä koittaa vapaus. Saa nähdä pysyykö motivaatioporkkana laatikoissaan siihen asti, että olohuone on saatu valmiiksi.

2. Makuuhuoneen pinnat tehtiin valmiiksi ennen levytalkoiden aloittamista

Ilman levyhissiä tästä urakasta ei olisi selvinnyt kunnialla.

Toisena päivänä levytysurakka eteni olohuoneen puolelle, ensin tehtiin alarivi valmiiksi.

Kolmantena päivänä levyurakka oli kiinnityksen osalta ohi, sitten alkoi kittaus ja hionta, joka jatkuu edelleen.

Ensimmäiset kerrokset kitattu, valmista pintaa pikku hiljaa valmistuu! Apuvälineeksi hankittu hiomakone on kyllä kätevä.

Keittiön osalta seinät ja katto piti saada ensimmäisenä valmiiksi, jotta lattialaatat pääsisivät omalle paikalleen.

Keittiön valaistus spottien osalta valmis, kohta päästään eroon helvetinhalogeenista, jippii!

Aamun ensimmäinen asiakas rautakaupoissa taas ollut vauhdissa...

Iltavuorossa kasattiin yläkaapit kodinhoitohuoneeseen, saranat tuottivat väsyneenä tuskaa, joten homma jäi vielä vaiheeseen.

Myös keittiön lattia sai pinnoituksen, ison lattialaatan asennuksessa käytettiin apuna easytiler-laatansuuntausjärjestelmää.


Mitä tontilla on viime viikkoina saatu aikaan? Mielestäni paljonkin, tuntuu, että nyt tapahtuu paljon silmillä havaittavaa edistystä ja ei malttaisi millään jättää työmaata herran haltuun. Katto ja kaikki seinät on saatu levytettyä, yksi makuuhuoneista on listoja lukuunottamatta valmis, osa seinistä saanut pohjamaalin, keittiön pinnat hyvässä mallissa, sähköistyksissä tapahtunut huomattavaa edistystä. Pihaakin ehdimme siivoilemaan ja kaksi kuormaa roskaakin kyyditetty Kiertokapulalle. Vihdoin alkaa tämäkin Iisakin kirkko valmistumaan,